Pääkirjoitus: Amisnuori ansaitsee samat mahdollisuudet edetä yhteiskunnassa kuin kaikki muutkin opiskelijat
Viranhaltijoiden ja rehtoreiden vastaus vanhemman mielipidekirjoitukseen: Näin lasten näkökulma on huomioitu Piispanmäen kouluhankkeessa
Ylivieskassa käynnistyy uusi sivistysjohtajan rekrytointi – ex-johtajan siirto opettajaksi pysyy voimassa oikaisuvaatimuksesta huolimatta
”Ei minulla ole keinoa ottaa heihin yhteyttä”, sanoo kadoksissa olevan perheen tuttava – Perheen isä on edelleen kotiopettajayhdistyksen hallituksen jäsen
Kaustisella ennätysmäärä Näppäreitä ‒ ”Täällä on niin mukava ilmapiiri”, sanoo konkarikävijä Kokkolasta
Pelot kävivät toteen Jedussa – Henkilökunnalle on tällä viikolla jaettu ikäviä ilmoituksia: "Kieltäytyminen tarkoittaa palvelusuhteen päättymistä"
”Pitäisikö myös urheilukilpailuissa lopettaa palkintojen jakaminen?” – Viikon väitteessä otetaan kantaa hymypatsaiden jakamiseen
Piispanmäki Kokkolassa alkaa olla valmis, mutta työn jälkeä paikkaillaan vielä kesällä: ”Parsittavaa on paljon”
Pinja Hotakainen kirjoitti ylioppilaaksi Espanjassa: ”Paras päätös ikinä” – Näin koulutus eroaa suomalaisesta lukiosta
Kalmalahti: Nuori isä ei halunnut rintamalle, joten hänet tapettiin metsäkorsulleen – tapahtuneen jäljet näkyvät yhä
Johannes Poikkimäen nuoruusvuodet täyttyivät rukouksista, joilla hänet yritettiin muuttaa heteroksi – ”Sanoisin nyt nuorelle itselleni, että pääset taivaaseen”
Varkaat murtautuivat Kalajoen K-Rautaan – Hyllyt tyhjenivät tavaroista keskiviikon ja torstain välisenä yönä
Soiten alueella tehtiin viime vuonna yli 60 lapsen kiireellistä sijoitusta ‒ ”Perheiden moninaiset haasteet näkyvät”
Risto Pouttu yrityskriiseistä: ”Kaikki palaa aina ihmiseen. Olemmeko tehtäviemme tasalla, hyviä alaisia ja esihenkilöitä?”
Vanhan paloauton tuunanneet Koutoset löysivät tractor pullingin sattumalta: ”Tuli sellainen polte, että perhana, tämä voisi olla hauskaa”
Velka, korkotaso ja kuluttajan uusi neuvotteluasetelma - Mitä suomalaisen lainanhakijan tulisi ymmärtää vuonna 2025?